maanantai 30. maaliskuuta 2015

MY KIND OF BREAKFAST!

Helsinki ja Ekskursio!

Helsinki/Kuva: cuckooreview.com

Oikein hyvää viikonalkua kaikille ! Kello on nyt 5:16 ja oon tällä hetkellä bussissa matkalla Helsinkiin! Meidän ainejärjestöllä on kahden päivän työelämäekskursio Helsingissä, missä käydään tutustumassa mahdollisiin tulevaisuuden työpaikkoihin. Itse valitsin vierailukohteiksi esim. Markkinaoikeuden, Ulkoministeriön , Deloitten,  Ernst& Youngin ja Ihmisoikeuskeskuksen. Odotan innolla niin tätä pientä maisemanvaihdosta kuin noiden vierailukohteidenkin antimia. Ensimmäinen asia kuitenkin mitä aion tehdä kun saavumme Helsinkiin on suunnata Töölön kisahalliin tekemään salitreeni.. Naurattaa ihan itseänikin, mutta matkustamisen jälkeen tulee niin järkyttävän tukkoinen olo, että pakko päästä vähän pistämään elimistöön vauhtia punttien parista. :D!


Muutama sana terveellisen elämäntavan löytämisestä!

Oon saanu viimeviikkoina hyvän tekemisen maun niin treeneihin kuin ruokavalioonkin. Sellasen "vanhan Lauran treenimotivaation". En ikinä osannut kuvitella miten pää ja kroppa voi täyttyä niin monista kysymysmerkeistä kun tuo Fitnessmallitaipaleeni päättyi lokakuussa. Kaikki ei tapahdu ihan päivässä tai kahdessa henkisen ja fyysisen palautumisen suhteen. Voin ihan rehelisesti myöntää, että miulla meni 3-4 kk ihan siihen, että en oikeen tajunnu mitä oli es tapahtunut, puhumattakaan siitä, että olisin tiennyt mitä haluaisin tulevaisuudelta. Olen ihminen, jolla on selkeät sävelet ollu elämässä aina kaiken suhteen, joten suhteellisen syvällisesti tuli mietittyä taas niitä omia arvoja ja omaa urheilijan mentaliteettia. Tuli masenneltua, itkettyä ja naurettua millon tukossa olevaa kehoa tai tukossa olevaa pääkoppaa, kun ei tiennyt että mihin nyt panostaa täysillä. Mietin paljon, että miksi teen urheilua, haluanko  oikeasti kilpailla vielä, miksi syödä terveellisesti ja miksi en palaisi taas siihen lukioaikaiseen meininkiin siitä, että panostan kouluun satalasissa unohtaen kaiken muun ja vedän 5 suklaalevyä viikolla jos siltä tuntuu.. Mikä tekee miut oikeasti onnelliseks?

Treenikuva lauantailta! 


Noh, näiden kaikkien heikkojen hetkien ja masentelujen jälkeen totuus on se, että puhtaasti syöminen ja urheilu on niin suuri osa miun elämää, etten enää vois kuvitella elämää ilman. Ehkä silloin 17-18 vuotiaana nää asiat ei ollu ihan itsestäänselvyyksiä, kun päätin luopua kirjoitusten ajaksi kaikesta muusta..Mutta nyt tiedän ja tunnen tämän kaiken kokeneena, että vaikka nyt onkin ollu opiskelujen suhteen tiukempaa niin urheilu ja treenaus kulkee joka viikko miun mukana, koska se antaa miulle niin paljon hyvänolon eliksiiriä! Jopa enemmän kun se Milka Oreo suklaalevyn antama hetkellinen mielihyvä :D! Mutta ilo on nyt huomata se miten hyvää oloo oon saanut taas kerran tämän elämäntavan kautta kehiin! Haluan sanoa tämän myös sen takia, että vaikka ulkoapäin minua Instagramissa tai facebookissa seuranneena saattaisi näyttää siltä, että oon syntynyt tähän maailmaan vatsalihakset vatsassa ja protskupatukka suussa niin asia ei todellakaan ole niin vaan tähän elämäntapaan on kasvettu ja kävelty kivinen polku pohtien eri asioita. Joten jos joku lukija siellä on tekemässä elämäntaparemonttia niin antakaa aikaa itsellenne sen suhteen, että kaikki ei tapahdu hetkessä ja joutuu tekemään niitä valintoja aluksi joka ikinen päivä ennen kun jostain asiasta kehittyy elämäntapa. Terveellisesti syömisessä ei kannata myöskään miettiä niin, että olisi vaan yks oikea tapa syödä. Yrittäkää löytää ne omat lempparit niin eri kasviksista, lihoista, hyvien rasvojen lähteistä kun hyvistä hiilareistakin! Kana, riisi ja parsakaali ei ole ainut ja oikea tapa syödä... :--)!

MY KIND OF BREAKFAST!

Ruokavaliosta on tullut  muutenkin paljon kysymyksiä, joten ajattelin tehdä jokaisesta päivän ateriasta oman pikku-postauksen, jossa kerron mistä mikäkin ateria miulla pääsääntöisesti koostuu. Ensimmäisenä aloitan parhaimmasta eli AAMUPALASTA.Syön yleensä aina samanlaisen aamupalan, mutta pientä vaihtelua toki silloin tällöin tulee siihenkin. Aamupala on ehdottomasti päivän paras ateria mitä tiedän ja oikeastaan voisin syödä näin joka aterian. Nam. Tässä nyt viitteellisesti vähän siitä mitä syön aamuisin ja määrät vaihtelee vähän sen mukaan missä kohtaa ollaan millonki menossa treenien ja kehon kanssa ylipäätään.

1. Eniten käyttämäni kombo = PUUROHÄRDELLI.




1.PUURO : Parhaat kaurahiutaleet joita tiedän on ehdottomasti Fazerin ALKU Sadonkorjuu hiutaleet! Näitä uppoo noin. 30-50g. Tämän lisäksi hyödynnän kuitulisänä myös esim vehnäleseitä about 10g.

2.PROTEIININ LÄHDE: raejuusto, rahka, kananamuna, valkuaiset tai herajauhe. Suosin näistä eniten raejuustoa ja munia. Yhdistelen eri lähteitä tai sitten käytän vaan yhtä. Määrät vaihtelee aina sen mukaan mitä milloinkin käytän ja yhdistelenkö kahta eri protskun lähdettä mutta esim (100g valkuaista ja 1 muna) tai 2 kokonaista munaa tai raejuustoa 150g vois olla viitteellisiä arvioita määristä.

3.MEHUKEITTO/MARJAT: mehukeittona (vähäsokerinen alle 10kcal)  n. (1dl) rakastan mansikkaa, mutta kyllä mustikka ja vadelmakin uppoo suhteellisen mukavasti! Marjoja 50-100g yleensä pakastemarjoista joitakin sekotuksia missä on niin mansikkaa,mustikkaa kuin vadelmaankin on bueno!

4.VETTÄ, KAHVIA, VITAMIINIJUOMA: Joka aamu tulee juotua myös rutkasti vettä, kahvia ja yks lasillinen poretabletin kautta vitamiinijuomaa veteen sekoitettuna.

5.VITAMIINIT: C vitamiinia, D vitamiinia ja Omega 3 tulee otettua joka aamu ja tämän lisäksi sitten  epäsäännöllisen säännöllisesti Puhdas kapseleita (esim kollageeni, vihreä kahvipapu-uute yms.) tai  Fast Green Tea kapseleita.

2. PROTSKUPANNARI





Joskus tulee tehtyä myös protskupannaria aamupalaks mutta ei todellakaan niin usein kuin tuota ylempää puurohärdelli settiä!

Tähän tulee

1 Kananmuna, 100g valkuaisia, heraa/puddingia n.15g ja kaurahiutaleita 45g, jotka sekotetaan keskenään vatkaimella ja paistellaan kookosöljyssä pannulla. Päälle marjoja/mehukeittoa/steviaa/kanelia tai mitä ikinä tulee mieleen :)!

3. SMOOTHIE

Smoothie tulee joskus pyöräytettyä aamupalaksi mutta harvemmin! Syynä ehdottomasti se, että jotenkin koen, että se loppuu ennen aikojaan ja en saa samanlaista kylläisyyden fiilistä siitä, kun esim puurohärdellistä tai prostskupannarista.

Smoothien tulee esim : mantelimaitoa 2dl , banaani, chia siemeniä 10g, maapähkinävoi 20g , whey+ 20g, kaurahiutaleita 15g. Tästä on miun Instagramissa video miten valmistus tapahtuu, joten käykää tsekkaamassa ihmeessä ! :)

Tällasista jutuista koostuu siis miun aamupala! Kysykää ihmeessä jos tulee kysyttäviä :--) Lupaan kertoa treeneistä myös enemmän ja liittää toistomääriä yms. mukaan, koska niillekkin tuntui olevan paljon kysyntää.

Loppuun vielä sekalaisia kuvia viimeajoilta mm. urheiluvaatelöydöistä ja ruokatestauksista... :--)!

Uutuus toppi Nikelta !

Uudet pöksyt Stadiumista/ SOC

Nyt kannattaa näyttää miten sheikkaat omaa Fast Milk Shakea ja jakaa se Instagramissa, sillä parhaille sheikkauksille jaossa Gopro kameroita! Tähän mennessä lempparimaut on ollut omasta mielestä mansikkavalkosuklaa/vanilja ja mustikka-vanilja. :)!

My basic but perfect dinner  <3

Kokeilin tätä uutuusmaku S'moresia! Nous kyllä korkeelle quest bareissa mutta ei voita mielestäni cookie doughia :D!

Tämä oli kyllä pettymys.. Mielestäni ei maistunut niin herkulliselta mitä odotin :(

Tältä uutuudelta odotin paljon, mutta vähän vaisuksi jätti ainakin näin pelkiltään maisteltuna. Onko muut maut millasia ja mihin ootte yhdistelly näitä  ? Vinkkejä kaivataan  :)




Näihin kuviin ja tunnelmiin!
Ihanan energistä viikkoa ja kuulemiin! <3

Rakkaudella,
Laura.


15 kommenttia:

  1. kiinnostaisko sua ite ruveta valmentaan jotain fitnessmalli-kisaan osallistuvaa? :)

    VastaaPoista
  2. millainen se casting tilaisuus oli bikinikierroksen osalta? oliko jokasella omat vapaa-valintaiset bikinit kotoa tuotua? pitikö vain seistä vai tehdä jotakin? oltiinko korkkareilla vai ilman :)

    VastaaPoista
  3. Mistä oot ostanu ton niken urheilutopin?:) ja voisitko tehdä postauksen liittyen sun sali treeniin?

    VastaaPoista
  4. Haavena miulla on kyllä joku päivä päästä koutsaamaan urheilijoita yleisurheilun lisäks myös kuntosalin puolella mutta vielä kun ei ole pätevyyttä /koulutusta pt:n hommiin ni en voi ketään valmentaa , mutta joku päivä ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  5. Elikkäs haastattelut oli bikineissä ja korkkareissa yksitellen ja sitten myös yhteisvertailu edestä ja takaa :) ja korkokengät siis jalassa molemmissa! Bikinit sai valita itse :) ei mitään temppuja tarvitse tehdä että tuomarit ohjeistaa miten kääntyä :)!

    VastaaPoista
  6. Treenipostauksia on ehdottomasti tulossa!!:--) ja toppi on intersportista, joensuun Erä-Urheilusta :)

    VastaaPoista
  7. moikka! mulla ois muutama kysymys tohon fitnesskisaan liittyen kun pohdin uskallanko hakea :D
    -millainen se haastattelu kisapäivänä oli mistä saa niitä pisteitä? yleisön edessä? minkä tyylinen?
    -millainen sitten se casting-tilaisuuden haastattelu oli ja millasiin kysymyksiin kannattaa valmistautua?
    -punnittiinko ja mitattiinko castingissa?
    -kuinka kauan meni että sähköpostiin tuli ilmoitus että pääsee castingiin?
    -millainen kisa oli kokemuksena?
    -tuleko mieleen jotain miinuksia kisaan osallistumisesta? varmasti esim rahan kuluminen mutta onko jotain muutaki :)?

    VastaaPoista
  8. oliko toi teijän casting pian kilpailuun ilmottautumisen jälkeen?

    VastaaPoista
  9. koska sai tietää että pääsi castingiin?

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti työ kaikki kyselijät ilmoittauditte rohkeasti mukaan vaikka nämä vastaukset tulee myöhässä! Elikkäs haastattelu on suljetussa tilassa tuomarien edessä bikineissä finaalipäivänä ja tämä finaalihaastattelu on finaalin ehdottomasti tärkein hetki! Itse finaaliesitys on kuitenkin suurelle yleisölle expossa :) haastattelu castingissa on bikineissä tuomariston edessä yksi tyttö kerrallaan mutta muut tytöt ei ole samassa tilassa tuolloin. Kysymykset voi sinänsä olla mitä vain. Mutta kannattaa pohtia juuri niitä että miksi pitäisi päästä ja mitä erilaista itsessä on kuin muissa tai miten voi erottua edukseen! Luonnollisuus on paras vinkki haastikseen! Ei punnittu eikä mitattu mutta mitat kysyttiin muistaakseni haku lomakkeessa. Noin 2 viikkoa meni viimeksi että sain sähköpostin pääsystä castingiin. Kisa oli kokemuksena unohtumaton: ihania ihmisiä ja paljon matkustelua ja tapahtumia, näki mihin kovalla päättäväisyydellä voi oikeasti päästä ja itsensä haastaminen/ kehittyminen henkisesti ja fyysisesti ihmisenä oli aika mielettömiä juttuja. Dietti ensikertalaiselle voi olla ainakin viimeisinä viikkoina raskas. Joutuu kieltäytymään aika monesta asiasta ja sosiaaliset suhteet saattaa kiireen takia hieman kärsiä mutta kun pitää terveen järjen kaikessa tekemisessä ei liian suuria ongelmia varmasti pääse tulemaan!:) miinuksena se että läheisille ei jäänyt tarpeeksi aikaa mutta toisaalta he kyllä ymmärsivät tilanteen:)

    VastaaPoista
  11. 3-4 viikkoa oli aikaa valmistautua castingiin sähköpostikutsun saapumisen jälkeen :)

    VastaaPoista
  12. Pääsystä castingiin ilmoitettiin n2-3 viikon sisään ilmoittautumisajan päätyttyä :)

    VastaaPoista
  13. Castingiin valituille ilmoitettiin siis sähköpostilla? sivuilla luki että ne on nyt päätetty ja ilmoitettu valituille henk. kohtaisesti.. oon kyllä pettynyt nyt kun ei mitään ole tullut :(

    VastaaPoista
  14. Joo kyllä jos tähän mennessä ei ole tullut vielä mitään viestiä castingista niin ilmeisesti sinne ei ole sitten valittu. Itse olen menossa tuomaroimaan vasta seuraavaa vaihetta eli kun valitsemme castingeista sitten ne finalistit :) Mutta todellakaan ei kannata ajatella, että tämä kisa olisi ainut tie... Ihmeessä vaan bikiniin sm-kisoihin treenaamaan suoraan tai jos kisaaminen ei niin kiinnosta sm-kisoissa niin blogia pystyyn ja jakamaan urheilun ja hyvinvoinnin riemua sitä kautta kaikille etiäpäin. Todellakaan ei kannata lannistua siitä, että tällä kertaa ei napannut castingin suhteen. Uskon vahvasti siihen, että kaikella on tarkoitus ja jos portit castingiin ei auennut niin muuta huippua varmasti elämään tulee ennen pitkään :) Huipulle on monia vaihtoehtoisia tapoja kulkea ! Ihanaa kevättä!:)

    VastaaPoista
  15. ootko siis muuttanut joensuusta helsinkiin? oon ihan pihalla :D t. instagram seuraaja

    VastaaPoista