OLENKO MINÄ RAKKAUDEN RUMA ANKANPOIKANEN?

On itsenäisyyspäivä 2013. Istun Ukkohallan rinteessä lumilauta kainalossa rinteen keskellä ja itken suoranaista huuto-itkua. PMMP laulaa rinneradiosta että:

"Tässä elämä on : oma, kallis ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisen aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden."

 Miten voikin sattua näin paljon ? Ei, ei sattunut siksi, että olisin kaatunut laudalla. Olin kaatunut rakkaudessa. Sydämeni oli musta. Kysyin mielessäni jopa Jumalalta, että miksi teet minulle näin. Olenko saanut liikaa elämässä ?  Sanoin, äidille ja isälleni, että tästä en enää nouse. Olihan sen naivia, mutta siinä hetkessä se tuntui niiin aidolta tunteelta. Niin todelta.


Äiti nappasi minut mukaan rinteen reunalta ja sanoi, että mennäänhän juomaan yhdet minttukaakaot. Terästyksellä. Isäni taas tokaisi muutaman viinilasin jälkeen, että : " Voi Laura, löytyy kuule se mies jonka ei tarvitse edes sekuntia miettiä haluaako hän olla kanssasi. Jotkut jopa maksaisi miljoonia pienestä hetkestä. Nyt lopeta tuo vollotus ja alat vain elämään." Isäni ja äitini olivat niin oikeassa.

Uskon, että tämän reissun jälkeen alkoi oikeasti vasta todellinen toipumisprosessi erosta.Kiitos sen, että olen saanut aina jakaa perheeni ja sisurusteni kesken sydänsurut ja muut murheet. Ohjeita ja kuuntelevia korvia on ollut aina ja olen niistä ikuisesti kiitollinen.

Erosin siis noin. 5 vuoden suhteesta. Tuolloin Itsenäisyyspäivään mennessä erosta oli kulunut noin puoli vuotta ja tuon puolen vuoden aikana en ollut muuta kuin itkenyt, kylpenyt kyynelmeressä ja oikein kieriskellyt katkeruudessa ja itsesäälissä.

 Erosimme oikeista syistä, koska olimme loppupeleissä vain ystäviä. Ystäviä, jotka unohtivat parisuhteen vuoksi omat unelmat, tukahduttivat hullut haaveensa ja itsensä toteuttamisen. Kaikki aina vain parisuhteen vuoksi.Tai näin minä ainakin koen omalta osaltani tänään ja tässä. En pystynyt olemaan suhteessa loppujen lopuksi oikea minä. Se minä joka sydämessäni halusin olla. Sulkeuduin pelkästään elämään suhteessa, jota varjosti myös poikaystäväni vahva mustasukkaisuus. En katsonut muita miehiä silmiin, en meikannut kuin harvoin, osallistunut koulun yhteisiin juhliin tai pukeutunut kauniisti niin usein kuin olisin halunnut.

Loppujen lopuksi olimme pieniä lapsia, jotka olivat päättäneet kasvaa yhteen. Olisihan se ollut kaunis tarina lapsille kerrottavaksi kuinka olin loppuelämäni ensirakkauteni kanssa mutta todellisuudessa se tarina olisi ollut suhteellisen surrealistinen, ainakin tämän päivän tinder- tuulessa.

Yksi arvoistani. Said by Charlie Chaplin.

Eroaminen ei ole enää tabu, suhteisiin mennään ehkä helpommin kuin aikaisemmin ja siksi myös eksytään kaidalta polulta. Nykypäivän some maailmassa ei ole kovin vaikea lähettää face-viestiä naapurin Niilolle,tykätä hänen uusimmasta insta-kuvasta ja täpätä sydäntä Tinderissä (jota joku oli jossain lehtiartikkelissa kutsunut hauskasti valomerkin jälkeiseksi lihatiskiksi). Ja tämä kaikki totta kai vaan "ystävyyden merkeissä ".. Jos et haista sarkasmia niin sitä se oli. Olen kasvanut konservatiivisessa suhteessa niin minun on vaikea ymmärtää välillä tätä kulttuuria, missä varatut täysin tuntemattomat ihmiset aloittaa juttelun "kaverina" uusille naisille ja miehille tutustumisen halun ja viinilasilliselle pyynnön merkeissä. Koen itse niin, että silloin kun minä rakastun ja varsinkin kun alan oikeasti rakastamaan jotakin ihmistä,  niin ei minulla toivon mukaan ole tarvetta etsiä kaikenaikaa uusia miesystäviä lisää internetistä ? En tiedä olenko luostarista karannut nunna näiden ajatuksieni kanssa mutta näin minä ajattelen. Ystäviä pitää olla molemmista sukupuolista mutta liian usein keskustelut haiskahtavat muullekkin kuin vilpittömyydelle.

APUA OLETKO OLLUT OIKEASTI YKSIN NOIN PITKÄÄN ?

Noh, tätähän minulta on kysytty nyt aivan liian monta kertaa, että miksi olen yksin? Enkö ole ahdistunut? Pelkäänkö, että kuolen yksin? Kenen kanssa vietän juhlapäivänä? Mitä kun tulen kotiin ja olen vain YKSIN tuoksukynttilöideni keskellä? YKSINYKSINYKSIN.


MITÄ H*ELVETTIÄ , kysyn minä. :---D!



Ensinnäkin olen 22 vuotta. Nainen jonka elämä on vasta alussa.Yksin oleminen pitkän parisuhteen jälkeen on ollut PARASTA aikaa mitä tiedän. Ja voi kyllä,  olen tavannut kyllä huikeat 3 ihmistä tässä parisuhteen jälkeen 3 vuoden sisällä, joita olen ehkä tapaillut muutaman kuukauden. En tiedä otinko isäni sanat tuolloin Ukkohallan rinteessä vähän liiankin kirjaimellisesti, mutta en ole tapaillut heppoisin perustein ketään.En siksi, että kokisin olevani millään tavalla erityinen tai ylimielinen vaan koska suojelen itseäni. Myönnettäköön myös, että ehkä minulla on ollut myös jonkinlainen halu kasvaa ensin omien ajatusteni kanssa.

 Annan itselleni erittäin korkean arvon ja lisään verot siihen päälle. Minulle merkitsee niin paljon enemmän ihmisten sisäinen kauneus ja ehkä siksi sorrun liian usein tuomitsemaan ne perusteet millä joku haluaa nähdä minut.Toki tähän vaikuttaa myös noiden pieleen menneiden juttujen leima takaraivossa. Minulla on ehkä vielä paljon kasvamista ja opittavaa sen suhteen, että opin luottamaan siihen, että joku haluaa nähdä minut oikeasti siksi, että olen kiinnostava ihminen eikä siksi että olen pelkästään kiinnostavan näköinen ihminen. Ehkä myös otan tämän tapailukulttuurin liian vakavasti mutta toisaalta en voi luonteellenikaan mitään. Moni kakku voi olla päältä kaunis mutta sisältä hometta. En koe kuitenkaan vaativani liikaa jos sanon, että haluan ensin kunnioitusta ja Charlie Chaplinin sanoin naked soul before naked body. Ja ei, en kuulu mihinkään uskonlahkoon. En myöskään ajattele, että " ei seksiä ennen avioliittoa". Tyylini on pikemminkin oman arvonsa tietävä ja kunnioitusta vaativa.

Ja kyllä, olenhan toki myös pessimistinä ajatellut, että kun kissa on nyt päässyt jaloilleen ja rakastaa omaa arkeaan niin jos on pienikin mahdollisuus, että tämä juttu menee puihin ja sydämeni särkyy niin ei tähän missään nimessä kannata ryhtyä. Ja kun otan huomioon "exceliin virittämän todennäköisyystaulukon"... niin senkään mukaan suhde ei tule onnistumaan, joten en tapaa herra X:sää, koska saattaisin a) särkeä sydämeni b) tippua mustaan aukkoon ja c) menettää oman onneni ikuisesti ja päätyä kadotukseen........

MUTTA,

no asiahan nyt ei ole ihan noin mustavalkoinen. Kolme kertaa kun olen tapaillut, olen ollut "erittäin ihastunut. " Olen käynyt kakkupalat leipomosta, kirjoittanut vaaleanpunaisia post-it lappuja, siivonnut kuin hullu, yrittänyt olla niin helvetin hyvännäköinen, ostanut miehen vanhemmille tuliaisia, tehnyt kaiken jotta voisin suoriutua tästä jonkin asteen "tapailutyttöystävänä olemisesta" täydellisesti. Nykyään vitsailen muille sillä, että kun rakkautta ei voi suorittaa niin ihmekkös minä en ole siinä jollain tapaa onnistunut ja sainkin takkiini noissa kaikissa jutuissa. Totuus on, että nämä 3 vuotta eron jälkeen ovat olleet toipumista, en ole ihastunut syvästi noihin ihmisiin ketä olen tapaillut vaan olen ihastunut/rakastunut tunteeseen olla tyttöystävä. Tunteeseen olla jollekkin tärkeä. Tunteeseen saada passata jotakin. Eihän se niin pidä mennä, mutta olen tajunnut asian vasta nyt kun olen ollut pidemmän aikaa ihan omissa nahoissani tapailematta ketään.

MIKSI YKSINELÄMINEN ON PARAS ASIA, MITÄ MINULLE ON TAPAHTUNUT?

Näiden kolmen vuoden aikana olen oppinut rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen. Vartaloani, ajatuksiani , tietynlaista hulluuttani ja luonnettani kaikkine virheineen. Se on ollut yksi merkittävimpiä ja vaikeimpia saavutuksia mitä voi elämässä oppia. Totuus on, että olen todellakin vasta elämäni alussa ja nämä asiat mitä sanon ovat aina toistoa ja muistutusta tselleni siitä miten minun tulisi ajatella itsestäni ja elämästäni. En ole profeetta, joka on syntynyt näiden ajatusteni kanssa vaan olen oppinut nämä kantapään kautta ja koska olen mokaillut niin hitokseen paljon. Olen feilannut useammin kuin onnistunut mutta onneksi niin, sillä virheistä oppii tai niin sanoi joku viisas aikoinaan.

Häpesin vartaloani, sanojani, outouttani. Epävarmuus näkyi minusta. Vaikka olin ulkoisesti ehkä jonkun mielestä hyvässä kunnossa tai muuta niin sisältäpäin en ollut varma itsestäni. Yksi vaihto-oppilas vuosi sitten pysäytti minut Joensuun keskustassa  ja sanoi, että "olet mielestäni tajuttoman kaunis, mutta kävelet kadulla niin kuin joku olisi kuollut". Kukaan ei ollut kuollut, en vain pitänyt itsestäni sellaisena kuin olin. Nyt 3 viikkoa sitten yksi ystäväni tokaisi, että ryhtini on suoristunut ja näytän siltä, että mulla on hiton hyvä olla. Ja niin mulla onkin. Rakastan nykyään arkeani, itseäni ja elämääni ja olen onnellinen siitä. Tämähän totta kai kuulostaa suomalaisen korvaan narsistiselta ja itsekeskeisen p*skiaisen puheelta, mutta toivon että ymmärrätte mitä tarkoitan tai jos ette niin sekin on mulle vähintään ihan ok.

TÄSSÄ VIIMEISET OPETUKSENI NIIN ITSELLENIKIN KUIN MUILLEKKIN JOTKA OLETTE EHKÄ VIELÄ YKSIN TAI VASTA ERONNEITA.

1.Opi ensin rakastamaan itseäsi ennen kuin voit rakastaa ketään muuta. Toteuta villeimmät unelmasi. Matkustele. Hyppää kaikkeen uuteen. Maista uusia ruokia. Puhu tuntemattomille.Käytä rahaa kokemuksiin tavaroiden sijaan. Tee kovasti töitä sen eteen mistä välität. Lopeta työ, jota vihaat. Deittaile. Tee jotain järjetöntä ja hullua. Rakasta ystäviäsi ja tee heidän kanssaan kaikkea siistiä. Hyppää tutkimusmatkalle itseesi. Mitä minä haluan? Miksi minä haluan tulla ? Onnistu. Epäonnistu. Kokeile kaikkea uutta. Uskalla. Älä hukkaa aikaasi negatiivisuuteen ja itsesäälissä kieriskelyyn. Hemmottele itseäsi ja nauti VAPAUDESTA. Voin kertoa, että olen tehnyt miljoonakertaa enemmän asioita ollessani yksin ja saavuttanut enemmän kuin ikinä. Ja sitäpaitsi en ole yksin, minulla on ystäviä , perhe ja koko maailma täynnä mahdollisuuksia joihin voin vaan hypätä mukaan.

2.ÄLÄ RAKASTU TUNTEESEEN OLLA JOLLEKKIN TYTTÖYSTÄVÄ.

En sano etteikö parisuhteen jälkeen voisi löytää heti uutta  pysyvää rakkautta, mutta melko usein näihin juttuihin heti suhteen jälkeen hypätään väärin perustein. Kaivataan jännitystä,  läheisyyttä ja huolenpitoa.Pelätään yksinoloa. Kaivataan tunnetta olla jollekkin tärkeä. Eihän sinne yksinäisyyden heikoille jäille ja epämukavuusalueelle kukaan halua mennä. Mutta suosittelen silti menemään. Nouset sieltä vahvempana kuin koskaan. Näe kaikki miljoonat mahdollisuudet yksin olemisessa. Vain taivas on rajana.

3.ÄLÄ KATKEROIDU EROSTA TAI EPÄONNESTA RAKKAUDESSA.

Voi perkele kuinka usein olen itsekin tähän syyllistynyt ja kaivanut sen excelin epäonnistumisen taulukon esille. No voi kiitos treffikutsusta mutta viimeisimmän tutkimustulokseni ja taulukoiden mukaan et ole se Herra Oikea. Olen nyt kolme kertaa saanut turpaani joten sinäkin tulet olemaan yksi persläpi noiden muiden joukossa. ÖÖ EI!!! Kuhan olet löytänyt itsesi ja opinnut rakastamaan itseäsi uskalla heittäytyä sinne treffeille ilman ennakkoluuloja ja varsinkaan sitä epäonnistumisen pelkoa perseessä. Usko siihen, että juttu voi onnistua, eikä aina vaan epäonnistua.

Voi ihailla omenapuuta ja nauttia sen antimista, sen lakastuttua kiittää sitä ja jatkaa matkaa tai käyttää koko elämänsä sen vahtimiseen, aitaamiseen ja saksimiseen saadakseen täydellisen omenan lopulta ollessaan jo niin vanhan että makuaisit on mennyt.

Ylläoleva vertaus mielestäni erittäin hyvä, koskien erosta katkeroitumista tai muuten vastoinkäymisistä itseensä ottamista.

4. ERO ON POSITIIVINEN ASIA.

Luulin, että olin sisäistänyt tämän jo aikasemmin kunnes jäin itselleni kiinni taas itsesäälissä pyöriskelystä ja katkeruudessa kutemisesta. Tästä minulle opetti lisää Artturi niminen mies, joka pyysi minua 3 viikkoa sitten kahville keskellä Helsingin Aleksanterinkatua. Hän tuli täysin puskista puhumaan minulle ja epäilin jopa hänen suomalaisuuttaan hetken, sillä harvoin suomalaiset miehet uskaltavat olla näin rohkeita. Okei, ehkä olen streotypioiden vanki itsekin... Mutta asiaan. Hän puhui niin kauniisti eroamisesta, että olin suorastaan pyörtyä. 

Mitä opin ? Ero on ennen kaikkea POSITIIVINEN ASIA, sillä se mahdollistaa molemmille tien löytää parempi onni. On täysin järjetöntä olla kiinni onnettomassa suhteessa. Tässä hirttoköydessä roikkuu edelleen moni vielä tänäpäivänäkin. Ei uskalleta lähteä vaikka suhteen viimeinen ruutulippu olisi heilunut jo aikapäiviä sitten. Vaikka arvostan ja ihailen vanhanaikasia suhteita ja sitä miten treffeille pyydettiin kirjeellä niin järjettömyyttä en kuitenkaan ymmärrä. Alamäet kuuluvat jokaiseen suhteeseen, mutta on myös nähtävä, että joskus ero on ainoa oikea ratkaisu ja pelastus. Siinä ei ole todellakaan mitään hävettävää.

Ei jokaisesta deittikumppanista ole tarkoituskaan tulla elämän rakkautta. Se on kaunis hetki jonkun ihmisen kanssa. Se hetki voi kestää 2 minuuttia, 2 päivää, 2 viikkoa tai 20 vuotta. Aina suhteesta jää lopulta jotakin käteen vaikka seinä tulisikin vastaan ja se rakkauden laiva saapuisikin satamaan aikaisemmin mitä kuvittelit. Molemmat oppii ja kasvaa. Kauniit muistot hyvinä aikoina ei kuole koskaan. Joten älä ajattele epäonnistumista rakkaudessa negatiivisena vaan positiivisena.

Olen nyt yksin koska minun on pitänyt olla yksin, jotta olen voinut oppia rakastamaan itseäni. En pelkää rakkautta mutta en pelkää elää myös ilman sitä, sillä minulla on vahva pohja ja oma elämä. Jos tarvitsee miehen tai naisen elämäänsä tuomaan onnen, on se mielestäni outoa. Oma onnesi ei voi pelkästään perustua puolisosi olemassaoloon. Tarvitaan myös onnen löytymistä omasta elämästä ja omista unelmista.Uskon , että ihminen todella tarvitsee rakkauden vierelleen elämässään, mutta se ei voi olla kaiken lähtökohta tai pelkkä syy pariutumiselle ja sille että ei vain missään nimessä tarvitsisi nyt olla yksin.

Ei minua pelota se epätietoisuus, että en tiedä missä päin maailmaa rakkauteni ikinä nyt käveleekään. Hän kävelee minua vastaan sitten kuin olemme löytäneet samalle kadulle tässä maailmassa. Se mistä olen onnellinen on se, että tiedän kun hän kävelee minua vastaan seuraavan kerran uskallan ainakin olla oma itseni. Minua ei myöskään pelota tietoisuus siitä, että voin saada turpaani vielä monen monta kertaa rakkaudessa. Oma elämäni on tällä hetkellä kakku kermavaahdolla ja se mies olisi se kaunis kirsikka siinä kakun päällä. Parasta on, että voin aina palata takaisin syömään sitä kakkua kermavaahdolla vaikka kirsikat kakun päällä lentäisivätkin jorpakkoon.

"ITSENSÄ RAKASTAMINEN JA ITSESTÄ HUOLEHTIMINEN EI TARKOITA ITSERAKKAUTTA, YLIMIELISYYTTÄ, NARSISMIA "

(JUTTA GUSTAFSBERG)

 Ja ei , en ole rakkauden ruma ankanpoikanen, vaikka jonkun mielestä siltä näytän. Olen tällä hetkellä oman elämäni ja unelmieni kuningatar ja itseni rakastamisen Afrodite. 

Aikani rakastaa elämäni miestä tulee vielä ja jokainen joka minut tietää, että kun rakastan, minä todella rakastan. Niinkuin rakastan nytkin perhettä ja ystäviäni koko sydämestäni ilman rajoja.

Rakastan lähimmäisiä niin kuin itseäni.

Muistathan sinäkin rakastaa.

Rakkaudella,

Laura.

EN OLE VIHAINEN, VAAN RAIVOISSANI.

En ole vihainen, vaan raivoissani.

Olen nimittäin viime aikoina saanut tietooni erittäin monta koulukiusaamistapausta ja kuunnellut ihmisten arvostelevia kommentteja muista ihmisistä korvat kauhusta kankeana. Mua suorastaan pelottaa ajatus siitä, että mitä hullua mun oma lapsi joutuu vielä kokemaan jos joku kaunis päivä sellaisen lahjan saan tähän maailmaan.

Ensimmäistä kertaa tässä ja tänään pystyn kirjoittamaan omasta koulukiusaamisestani ilman kyyneliä. Edellisen kerran avauduin asiasta ihanalle ja esimerkilliselle ystävälleni Janni Hussille Jyväskylän ralleissa hotellihuonekeskustelun saloissa ja vuodatin asiasta silloin muutamat kyyneleet. Kyyneleet, joita jollain tapaa en uskonut enää vuodattavani ja jotka hävetti siinä hetkessä. Totuus kuitenkin on se, että kiusaaminen jättää syvät arvet ja sen takia tahdonkin taistella kaikin voimin sitä vastaan ja auttaa muita oman kokemukseni kautta.

Viime lauantai aamu Helsingissä.

Moi. Mie oon tässä yllä olevassa kuvassa se Laura, jolla oli joskus paidan hihat epäcoolisti maalissa tai ketsupissa. Se Laura, jolla on Harry Potterista tunnetun Severus Kalkaroksen ja kotkan nenä. Kuminaama. Rumat hampaat.Nelisilmä, koska rillit. Olin se idiootti, joka tiesi kuulema jokaiseen kysymykseen vastauksen uskonnontunnilla ja joka oli kaikinpuolin nolo nörtti. Olin nolo, koska en meikkannut ja koska kuljin gollege-vaatteissa pitkin koulun käytäviä. Olin se joka tungettiin koulun vessaan ja jonka piti kuulla kunniansa lukiossa, koska yritin olla niin täydellinen. Olin se mielenvikainen nainen joka osallistui fitnessmallikisaan vaikka "eihän mulla mitään lihaksia ollut tai varsinkaan toivoa siinä kisassa ikinä pärjätä."

Tässä osa niistä kohteliaisuuksista mitä sain koulukiusausvuosieni aikana kuulla.

2001, jollon sain ensimmäisen haukut niskaani.

Näin jälkeenpäin lähinnä huvittaa tietyt perään huudetut haukut mutta niissä hetkissä, kun olin vielä lapsi, nuo sanat ja teot eivät tippaakaan huvittaneet. Silloin kun sitä etsi vielä pahasti itseään ja olin niin hemmetin hukassa. Tiedän,  että siellä koulussa on nytkin joku siinä samassa tilanteessa ja siksi haluan, että varsinki te kuulette tämän tarinan ja saatte tästä edes vähän voimaa.

Olisin voinut katkeroitua loppuelämäkseni näistä kouluvuosista milloin minua kiusattiin mutta totuus on että tiesin etten vihalla voittaisi mitään. Absurdilla tavalla pitäisi kai kiittää. Nuo vuodet tekivät minusta nimittäin vaan vahvemman henkisesti mutta myös fyysisesti, koska sainhan siitä potkua niin treenaukseen kuin omien unelmieni saavuttamiseenkin.

Potkua esimerkiksi tähän hetkeen ja itsensä voittamiseen.Potkua opiskeluun. Potkua työelämään ja nöyrään työskentelymoraaliin, mikä toi kirsikkana kakun päällä minulle monia Suomen myyntivoittoja. Potkua siihen, etten ikinä alentuisi arvostelemaan toisia. Potkua heikompien puolten pitämiseen ja ylipäätään potkua elämään /itsensä uskomiseen.

Potkua tähän unelmaan:.. "Lakit päähän vedettiin, kaikesta kaikki tiedettiin, mitä vanhemmiksi vartutaan sitä tyhmemmiksi muututaan, enkä minä ainakaan mistään tiedä pas.... " Tällä ilmeellä sitä päästiin ylioppilaaksi ja eksyttiin erikoisjuridiikan linjalle yliopistoon. Jokainen kirjotuksiin vuodatettu hikipisara ja luku- ahdistuksen kyynel oli kyllä tämän hetken arvoinen. /2012.

Potkua määrätietoisuuteen ja sisäisten voimavarojen löytämiseen.Löysin osan miun vanhoista yleisurheilu-mitaleistani porukoiden laatikoiden kätköistä.Juuh.. kaikissa kissanristijäisissä sitä tulikin kisailtua, mutta vaikka minusta ei sinänsä sen kummempaa yleisurheilijaa ikinä tullutkaan niin aivan ihania hetkiä sain lajin parissa Karstulan Kivassa ja Joensuun Katajassa viettää.  Ensimmäinen piirinmestaruus tytöt 10 v sarjassa,  150 metrin juoksussa , Jyväskylässä Harjun kentällä oli ehkä elämäni hienoimpia muistoja. Juoksin kisan vieläpä paljain jaloin kun olin unohtanut piikkarit kotia...

Se mitä minä haluan tälla omalla tarinalla viestiä kaikille on se, että kiusaamalla toista et koskaan saavuta huippua. Älä tuomitse toista ihmistä ikinä ulkonäön tai luonteen perusteella.Et voi tietää mitä hänelle on elämässään tapahtunut, koska kaikki eivät lähde samoista lähtökohdista liikkeelle. Erilaisuus on rikkaus, jota meidän tulee vaalia. Mitä järkeä tässä ihmiskunnassa olisi jo olisimme kaikki niin saamerin samanlaisia. No, ei yhtään mitään. Jokainen meistä on yhtä arvokas. Olit sitten millainen julkkis tai profeetta tahansa niin samaa tuhkaa me ollaan lopussa kuitenkin. Uskon, että myös kiusaaja tarvitsee kuuntelijaa mutta ei tekojensa hyväksyjää. Se mitä me kaikki tarvitaan on välittämistä, toisten huomioimista ja että pidetään hemmetti sen koulukaverin puolia siellä käytävillä. Maailma ei tuhoonnu ihmisistä, jotka tekevät pahaa vaan ihmisistä jotka vain katsovat sivusta eivätkä tee asialle mitään. Joten, TAISTELLAANHAN yhdessä kiusaamista vastaan.

 KIITOS! 

Mitä kaikkea arvostelua olen sitten kuullut joko kadulla, tv:n ääressä, töissä tai koulussa muista ihmisistä?


Ruma. Läski. Laihat jalat. Ei muotoja. Hirveät vaatteet. Ujo. Ei persettä eikä rintoja. Lihonnu parisuhteen ansiosta ainakin 10kg. Toi on kuihtunut ainakin 5kg. Amis. Halvannäköinen. Mikä tota vaivaa kun toi on noin onnellinen ? Miten toi ton poikaystävä voi olla noin hyvännäkönen ja seurustella noin ruman kanssa? Tyrkky. Pinnallinen. Tarviiko tän kokoajan postata kuvia nyt tän poikaystävän kanssa olemisesta ? Miten tolla oli noin isot tulot viime vuonna ?Ai, ne oli eronnu? Okei,  se nainen varmaan petti.. Mistäköhän tolla on varaa ostaa tollasia asioita? Toi liikkuu ihan sikana mutta silti noin pullea. Tolla ei oo muuta elämää kun mies. Tolla ei oo muuta elämää kun työ. Tolla ei oo muuta elämää kun urheilu. Ai toi kieltäyty ottamasta pullan, joo sillä on varmaanki anoreksia...


Kaiken huipuksi viime viikolla n.65 vuotias mies kertoi tuote-esittely pisteelläni että suorastaan säikähti positiivisuuttani kun kutsuin häntä maistamaan kapselikeitin kahvia. Kuka se siellä? Oletko edes suomalainen kun puhut minulle vaikka ei edes tunneta? Samalla mies kertoi miten hänen naapurinsa oli kysynyt häneltä viime viikolla että onko hän voittanut lotossa kun hymyilee nykyisin noin paljon.

Mitä h*lvettiä? Kysyn minä.

Mie en yhtään ihmettele että jos täällä teinit kohta hyppää sillalta itsetunto-ongelmissaan. Jos me luodaan omilla sanomisilla näin negatiivinen, pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen kupla ympärillemme, niin kyllä tässä tukehtuu itse kukin tähän pahanolon-pyörremyrskyyn.

Jos me ei olla katkeria,  niin vähintää aivan hemmetin kateellisia. Varsinkaan Suomessa toisen puolesta ei vahingossakaan voi olla ylpeä vaan pakko mässäillä vähän seläntakana, että miten voikin olla mahollista että joku on onnistunut jossakin. Miten vaikea on käydä sanomassa negatiivisuuden sijaan niitä positiivisia asioita? Aina nähdään kaikessa ensin se negatiivisuus. Etsitään virheitä niin tunteella että tukka lähtee. Suomalaisuuden näkökulmasta tällä hetkellä tuntuu että jos on masentunut, surullinen ja syö sitä HK:n sinistä suoraan paketista niin on hyvä tyyppi?

Hei ihan oikeasti...

Pitäsköhän ihmiset keskittyä ensin siihen omaan elämään, omiin unelmiin ja niiden saavuttamiseen. On täysin järjetöntä vertailla kokoajan itseään muihin koska meitä ei ole luotu samanlaisiksi.Sen sijaan meille on Suomessa luotu aivan liian hyvät lähtökohdat ponnistaa ties mihinkä tässä maailmassa omilla kyvyillä, tahdonvoimalla ja päättäväisyydellä. Joten kärjistetysti: mitä useammassa asiassa, sinä joka arvostelet , pystyt saavuttamaan saman jos vain jaksaisit, jos vaan uskaltaisit ja jos tietäisit, että onnistuisit. Mutta kun se menestys ei tulekkaan sieltä sohvalta käsin ja kun sinne ei pääsekkään hissillä , vaan täytyy mennä ne hiton portaat, niin meneehän siinä sormi suuhun. Lopputuloksena ei auta muuta kun arvostella, olla kateellinen ja katkera.

Steve Jobs, yksi suurimmista esikuvistani.

En väitä itsekkään olleeni koko elämääni mikään Santa Maria, mutta koulukiusaamistaustani takia en todellakaan halua kenellekkään samaa tuskaa. Pyrin negatiivisten sammakkojen sijaan päästämään suustani positiivisia asioita myös tuntemattomille. Tämä on ihan ilmainen vinkki kaikille, vaikka Suomessa olemmekin. Ollaan kämppikseni kanssa kokeilleet tätä " positiivisuuden sovellusta "jo pidemmän aikaa.Voin kertoa, että TOIMII ja antaa muuten miljoona kertaa enemmän kuin negatiivisuus. Kehuitpa sitten naapurisi uutta leikkimökkiä tai mummosi uutta mekkoa niin siitä tulee ihan hemmetin hyvä fiilis kun näät sen hymyn. Sen hymyn mikä sinullekkin tulee kun joku kertoo sinusta jotakin positiivista arvaamatta ja odottamatta.

Mennään ystävät hyvät posin kautta ja pistetään se hymy kiertoon.

Ja tiedän, jotakin pännii tällä hetkellä tää mun positiivisuuskin,
mutta se on mulle vähintäänkin ihan ok.

Kaunis meikäläisen " hokihymy" vielä loppuun pieneksi kevennykseksi ;--D!

Rakkaudella,
Laura.

Instagram: laurrenna
Snapchat: laurrenna