SE HETKI KUN TOIVOT ETTÄ JOKU PAISKAIS SUT MAAHAN ETTÄ TUNTISIT JOTAKIN.

Luettuani  Eve Heikkisen kirjoituksen : http://blogbook.fi/eveheikkinen/fitness-unelmaa-vai-painajaista/ miun mieleen tuli mun omat muistot  "flashbackeinä"vuoden takaisista fiiliksistä mun oman fitnessmallikisan jälkeen. Kiitokset Evelle aivan järkyttävän hyvästä kirjoituksesta. <3 Suosittelen myös lukaisemaan Venla Savikujan, Oona Tolppasen ja Elina Tervon viimeisimpiä kirjotuksia. Siellä on paljon hyvää sanottavaa!

Kirjoitin tästä aiheesta jonkin verran jo mun ensimmäisissä postauksissa mutta ehkä nyt pieni uusinta on paikallaan, sillä haluan että moni nuori tyttö lukee juurikin tätä postausta ja miettii sitä kisaamisen aloittamista ainakin useamman kuin kaksi kertaa. Viime aikoina olen kohdannut liian monta ylä-aste/lukioikäistä tyttöä jotka on aivan sekasin tämän fitness- ja proteiinipyörremyrskyn keskellä. 

Arvostan fitneksessä erittäin paljon lajin vaatimaa määrätietoisuutta, täsmällisyyttä, hurjaa työmäärää, ammatti-kisaajia ja lajin vaatimaa antaumuksellisuutta mutta en liputa sen puolesta, että nuoret alkavat haaveilla kisaamisesta jo varhain tai kurittamaan itseään salilla sitä varten, että voisivat loistaa joku päivä lavalla. Olen aina sanonut, että arkiliikkujien tulee myös ymmärtää se, että kilpaurheilu on aina kilpaurheilua ja siihen vaaditaan usein myös sellaisia asioita, jotka eivät näytä välttämättä arkipäiväisen terveysliikkujan näkökulmasta täysin normaalilta.Oli kyse sitten spagaatteja runnovasta voimistelijasta,painijasta tai vaikkapa 14 krt viikossa treenaavasta taitoluistelijasta. Muutenhan me kaikki voitaisiin tältä istumalta hypätä maailmanmestariksi lajissa kuin lajissa. Tähän en halua kuitenkaan tässä postauksessa sen enempää puuttua. Nostan hattua joka ikiselle kisaajalle edelleen ja ken tietää jos itsekin vielä nousen lavalle, aika näyttää. Mutta en tee sitä ennen kun tiedän että kehoni ja ennen kaikkea pääni on siihen valmis.

Vaikka en voi puhua nyt itsestäni todellakaan minään jäätävänä fitness-urheilijana, koen silti tärkeäksi kertoa näistä asioista ääneen juuri siksi, että moni hyvin vähän harrastanut nuori haaveilee jäätävästä bikinikropasta ja lavalle noususta. Itse olin kilpaurheillut 8 vuotta yleisurheilussa ja 2 vuotta harjoitellut salilla ennen Fitnessmalli 2014- kisaan osallistumista. Ruokavalioon liittyvät seikat oli ollut tuttuja mulle, mutta se henkinen puoli olikin sitten sen toinen juttu. Kisan loppuvaihe ja sen jälkeinen aika oli mulle tajutonta menoa. Kirjaimellisesti.

Melkeen toistan itseäni Even postaukseen liittyen, mutta nämä tuntemukset mulla oikeasti oli :

Diana <3

Itkin melkein joka toinen päivä loppu dietistä ja varsinkin kisan jälkeenkin, mikä kuulostaa hassulta. Ilman toiseksi tulleen Diana Englundin, perheeni ja läheisten tukea en varmaa olisi kyllä selvinnyt. Voitin kisan ja odotin jotenkin että edessä odottaa suuri onni ja innoissani jaksan toteuttaa kaikki suunnitelmani mutta sen sijaan että olisin ollut elämäni onnellisin, masennuin melkeen puoleksi vuodeksi. Hyvä, että pääsin edes sängystä ylös kun olin niin poikki ,takki tyhjä ja hukassa. Yritä tässä nyt sitten olla malli ja esikuva, kun ei jaksa muuta kun nukkua.Kyllähän ne tuntemukset hävetti ja niiden myöntäminen itselleen varsinkin.Epäilin jopa, että söikö kisa osan mun aivosoluista kun en päässyt oikeustieteellisen ensimmäisistä kisan jälkeisistä tenteistä yhtäkkiä läpi vaikka olin opiskellut alaa jo 2 vuotta. Ja ehkä pahin oli se, etten osannut enää nauttia samalla tavalla mulle rakkaimmasta asiasta: urheilusta.

Menin bussipysäkille vaikka en ollut katsonut edes aikatauluja. Ajattelin, että ihan sama. Odotan tässä pakkasessa vaikka tunnin seuraavaa bussia, ei tunnu kuitenkaan miltään. Tuntu, että ihmiset vaan menee ohi mutta ne ei edes nää minua tai kuule mun puhetta,  kun haamuna liikun eteenpäin ilman suuntaa. Vastasin kisan jälkeen tulleisiin kysymyksiin refleksin omaisesti, "automaattivaihteella": en ollut läsnä omana itsenäni tilanteessa vaan vastasin aina pikemminkin "niin kuin kuuluu vastata".Totuus oli että en ikinä osannut odottaa sitä tyhjyyttä ja niitä "mikään ei tunnu miltään"- tunteita. Koin myös erittäin huonoa omatuntoa pitkään siitä miten en ollut voinut olla mukana sukulaisten tai ystävieni tapahtumissa jotka tapahtui silloin kun minä olin aina jossain muka tärkeämmässä paikassa treenaamassa tai pilkkomassa parsakaaleja. Halusin maksaa kaiken menetetyn ajan takaisin kaksin kerroin.

En tuntenut loppu-dietistä ja kisan jälkeenkään pitkään aikaan yhtään mitään. En iloa. En surua. En vihaa. En rakkautta. Vaikka Ashton Kutcher ois pyytäny treffeille, en olis lähteny vaikka olis maksettu. Toivoin oikeasti yhtenä synkkänä iltana, että joku paiskais mut maahan tai joku kivi lentäs mun kylkeen, että TUNTISIN jotakin.

lokakuu 2014

Vuoden 2015 alusta kaikki on ollut kuitenkin enemmän kuin hyvin.Näin jälkeenpäin sitä näkee asiat paljon selkeämmin ja tajuan asioista nyt paljon enemmän kuin vuosi sitten. Missään nimessä en kadu kisaan lähtemistä. Sellainen opintomatka omaan itseensä ettei mitään järkeä. Tiedän myös jatkossa etten elä enää ikinä elämää niin etten nää metsää puilta, koska elämä on tässä ja nyt. Kaikki ne ihmiset, työkeikat ja kaikki kokemukset yhteensä missä on saanut olla mukana on jotakin tajuttoman hienoa. Minulle henkisesti oli kuitenkin lottovoitto, että kisan jälkeen pääsin takaisin opintojeni pariin Joensuuhun ja että sain tehtyä opintojani vielä aivan jäätävästi lyhyessä ajassa, mikä toi minua myös paljon eteenpäin juristiksi valmistumisen suhteen.

Be smart. Work hard. Be kind. Dress well.

Mikään juoksulenkki tai työmatka ei mee jatkossa näiden tyyppien ohi. <3 ylpeä täti!

Aion ehdottomasti jatkaa tämän wellneksen osalta uusien projektien,tapahtumien ja kampanjoiden parissa ja ennen kaikkea levittää positiivisuutta urheilusta/hyvinvoinnista. Tehdä ennen kaikkea asioita joista nautin ja jotka saa mut onnelliseksi ja iloseksi arjessa.

elokuu 2015

Ja ainakin nyt nautin elämästäni ja arjestani enemmän kuin ikinä tällaisena ehkä jonkun mielestä "tavallisen tylsänä" kuin se on: oikkisopiskelijana, joka rakastaa syödä erilaisia herkkuja viikonloppusin, viettää aikaa perheen ja läheisten kanssa, matkustella ystävien kanssa, tekee promo/myynti ja vaateliikeduunia suurella sydämellä ja ENNEN KAIKKEA HARRASTAA LIIKUNTAA HENKINEN HYVINVOINTI EDELLÄ ULKONÄKÖKESKEISEN TREENAAMISEN SIJAAN.Elin totaalisesti antaumuksella kisaa varten, koska olen tottunut tekemään kaiken 100%. Kaikki tai ei mitään. Oli kyse sitten Laudaturin YO-papereista, parisuhteesta tai kilpaurheilusta. Saatananmoisena suorittajana ja perfektionistina kun menestys yleisurheilussa ei tullut, päätin olla niin helvetin hyvä koulussa, sitten taas "priimus" urheilussa Fitnessmalli- kisan myötä. MUTTA VOI TSIISUS KUN sen jälkeen onkin ollut taivaallisen hyvä fiilis kun olen oppinut olemaan ihan vaan tyytyväinen elämään ilman jäätäviä paineita persuuksissa.

italia 2015, elokuu ja totaali RELAX!

Joten nuoret NAISET, liikkukaa siksi että virkistytte ja saatte endorfiinihumalan siitä hyvänolontunteesta, oli se laji sitten mikä hyvänsä. Kyykkääminen salilla ei ole ainut liikuntamuoto. Hyvänolonfiiliksen ja vahvat vatsalihakset voi saada vaikka puussa kiipeilemällä tai sirkuskoulussa, joten tehkää liikuntaa joka on teidän juttu.Älkää siksi että pitäisi ensisijaisesti näyttää joltakin tai pitäisi suorittaa jotakin.Syökää hyvin, että jaksatte nauraa ja hymyillä. Kun teette asioita ENSIN henkisen hyvänolon kautta se näkyy ennen pitkään posiitivisina vaikutuksina myös ulospäin.Rakastakaa itseänne juuri (niin helvetin tekopyhältä kun se kuulostaakin )sellaisena kuin olette ja ajatelkaa hyvinvointia kokonaisuutena ja matkana.

Paineet ja stressi ulkonäöstä, koulusta tai jossakin asiassa menestymisestä on sinun oman pääsi ja median luomaa harhaa. Älkää nyt herranjumala menettäkö yhtäkään arvokasta ja meille annettua ainutlaatuista päivää täällä maanpäällä murehtimalla sitä että pitäisi miellyttää ulkoisesti jotakin muuta kuin itseään. Haudassa on myöhäistä sitten murehtia, että voikun sillon nuorena pitikin stressata joka asiasta ja olla onneton kun halusi päästä johonkin "muottiin", muottiin joka sai sinut kauemmas omasta itsestäsi ja onnellisuudestasi.Olet oman elämäsi mestaripiirros, joka päivä kun heräät ja menet nukkumaan. Muista se.

syys/lokakuun vaihde 2015

Italia elokuussa, mitä parhaimman ystävän seurassa.

Sarasvuon sanoin arki on 5 päivää 7:stä joten eikö meidän pitäs hemmetti olla onnellisia just sillon. Päämäärät, kunnianhimo ja määrätietoisuus on piirteitä joita arvostan erittäin paljon mutta jos onni löytyy aina vaan jonkun päämäärän takaa niin usein unohtuu kuitenkin elää itse matkaa sitä päämäärää kohti. Oli se sun päämäärä tällä hetkellä nyt sitten mikä tahansa niin muistathan rokata ja nauttia elämästä jo tänään, sillä se menestyminen ei ole se avain onnellisuuteen vaan onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti. On hienoimpia oivalluksia tajuta olevansa onnellinen silloin kun se onni on käsillä, eikä silloin kun on tapahtunut jotakin mikä on menettänyt juuri sen onnen mitä et osannut aikasemmin arvostaa.

Minä eilen. Superhymy kasvoilla lähdössä tuulettumaan ystävien kanssa!
Snapchätissä mua voi seurata : laurrenna - nimimerkillä!

Arvosta sitä mitä sinulla on jo nyt äläkä murehdi siitä mitä sinulta puuttuu.


Rakkaudella,
Laura.