sunnuntai 25. lokakuuta 2015

SE HETKI KUN TOIVOT ETTÄ JOKU PAISKAIS SUT MAAHAN ETTÄ TUNTISIT JOTAKIN.


Luettuani  Eve Heikkisen kirjoituksen : http://blogbook.fi/eveheikkinen/fitness-unelmaa-vai-painajaista/ miun mieleen tuli mun omat muistot  "flashbackeinä"vuoden takaisista fiiliksistä mun oman fitnessmallikisan jälkeen. Kiitokset Evelle aivan järkyttävän hyvästä kirjoituksesta. <3 Suosittelen myös lukaisemaan Venla Savikujan, Oona Tolppasen ja Elina Tervon viimeisimpiä kirjotuksia. Siellä on paljon hyvää sanottavaa!

Kirjoitin tästä aiheesta jonkin verran jo mun ensimmäisissä postauksissa mutta ehkä nyt pieni uusinta on paikallaan, sillä haluan että moni nuori tyttö lukee juurikin tätä postausta ja miettii sitä kisaamisen aloittamista ainakin useamman kuin kaksi kertaa. Viime aikoina olen kohdannut liian monta ylä-aste/lukioikäistä tyttöä jotka on aivan sekasin tämän fitness- ja proteiinipyörremyrskyn keskellä. 





Arvostan fitneksessä erittäin paljon lajin vaatimaa määrätietoisuutta, täsmällisyyttä, hurjaa työmäärää, ammatti-kisaajia ja lajin vaatimaa antaumuksellisuutta mutta en liputa sen puolesta, että nuoret alkavat haaveilla kisaamisesta jo varhain tai kurittamaan itseään salilla sitä varten, että voisivat loistaa joku päivä lavalla. Olen aina sanonut, että arkiliikkujien tulee myös ymmärtää se, että kilpaurheilu on aina kilpaurheilua ja siihen vaaditaan usein myös sellaisia asioita, jotka eivät näytä välttämättä arkipäiväisen terveysliikkujan näkökulmasta täysin normaalilta.Oli kyse sitten spagaatteja runnovasta voimistelijasta,painijasta tai vaikkapa 14 krt viikossa treenaavasta taitoluistelijasta. Muutenhan me kaikki voitaisiin tältä istumalta hypätä maailmanmestariksi lajissa kuin lajissa. Tähän en halua kuitenkaan tässä postauksessa sen enempää puuttua. Nostan hattua joka ikiselle kisaajalle edelleen ja ken tietää jos itsekin vielä nousen lavalle, aika näyttää. Mutta en tee sitä ennen kun tiedän että kehoni ja ennen kaikkea pääni on siihen valmis.

Vaikka en voi puhua nyt itsestäni todellakaan minään jäätävänä fitness-urheilijana, koen silti tärkeäksi kertoa näistä asioista ääneen juuri siksi, että moni hyvin vähän harrastanut nuori haaveilee jäätävästä bikinikropasta ja lavalle noususta. Itse olin kilpaurheillut 8 vuotta yleisurheilussa ja 2 vuotta harjoitellut salilla ennen Fitnessmalli 2014- kisaan osallistumista. Ruokavalioon liittyvät seikat oli ollut tuttuja mulle, mutta se henkinen puoli olikin sitten sen toinen juttu. Kisan loppuvaihe ja sen jälkeinen aika oli mulle tajutonta menoa. Kirjaimellisesti.














Melkeen toistan itseäni Even postaukseen liittyen, mutta nämä tuntemukset mulla oikeasti oli :

Diana <3


Itkin melkein joka toinen päivä loppu dietistä ja varsinkin kisan jälkeenkin, mikä kuulostaa hassulta. Ilman toiseksi tulleen Diana Englundin, perheeni ja läheisten tukea en varmaa olisi kyllä selvinnyt. Voitin kisan ja odotin jotenkin että edessä odottaa suuri onni ja innoissani jaksan toteuttaa kaikki suunnitelmani mutta sen sijaan että olisin ollut elämäni onnellisin, masennuin melkeen puoleksi vuodeksi. Hyvä, että pääsin edes sängystä ylös kun olin niin poikki ,takki tyhjä ja hukassa. Yritä tässä nyt sitten olla malli ja esikuva, kun ei jaksa muuta kun nukkua.Kyllähän ne tuntemukset hävetti ja niiden myöntäminen itselleen varsinkin.Epäilin jopa, että söikö kisa osan mun aivosoluista kun en päässyt oikeustieteellisen ensimmäisistä kisan jälkeisistä tenteistä yhtäkkiä läpi vaikka olin opiskellut alaa jo 2 vuotta. Ja ehkä pahin oli se, etten osannut enää nauttia samalla tavalla mulle rakkaimmasta asiasta: urheilusta.










Menin bussipysäkille vaikka en ollut katsonut edes aikatauluja. Ajattelin, että ihan sama. Odotan tässä pakkasessa vaikka tunnin seuraavaa bussia, ei tunnu kuitenkaan miltään. Tuntu, että ihmiset vaan menee ohi mutta ne ei edes nää minua tai kuule mun puhetta,  kun haamuna liikun eteenpäin ilman suuntaa. Vastasin kisan jälkeen tulleisiin kysymyksiin refleksin omaisesti, "automaattivaihteella": en ollut läsnä omana itsenäni tilanteessa vaan vastasin aina pikemminkin "niin kuin kuuluu vastata".Totuus oli että en ikinä osannut odottaa sitä tyhjyyttä ja niitä "mikään ei tunnu miltään"- tunteita. Koin myös erittäin huonoa omatuntoa pitkään siitä miten en ollut voinut olla mukana sukulaisten tai ystävieni tapahtumissa jotka tapahtui silloin kun minä olin aina jossain muka tärkeämmässä paikassa treenaamassa tai pilkkomassa parsakaaleja. Halusin maksaa kaiken menetetyn ajan takaisin kaksin kerroin.




En tuntenut loppu-dietistä ja kisan jälkeenkään pitkään aikaan yhtään mitään. En iloa. En surua. En vihaa. En rakkautta. Vaikka Ashton Kutcher ois pyytäny treffeille, en olis lähteny vaikka olis maksettu. Toivoin oikeasti yhtenä synkkänä iltana, että joku paiskais mut maahan tai joku kivi lentäs mun kylkeen, että TUNTISIN jotakin.

lokakuu 2014


Vuoden 2015 alusta kaikki on ollut kuitenkin enemmän kuin hyvin.Näin jälkeenpäin sitä näkee asiat paljon selkeämmin ja tajuan asioista nyt paljon enemmän kuin vuosi sitten. Missään nimessä en kadu kisaan lähtemistä. Sellainen opintomatka omaan itseensä ettei mitään järkeä. Tiedän myös jatkossa etten elä enää ikinä elämää niin etten nää metsää puiltakoska elämä on tässä ja nyt. Kaikki ne ihmiset, työkeikat ja kaikki kokemukset yhteensä missä on saanut olla mukana on jotakin tajuttoman hienoa. Minulle henkisesti oli kuitenkin lottovoitto, että kisan jälkeen pääsin takaisin opintojeni pariin Joensuuhun ja että sain tehtyä opintojani vielä aivan jäätävästi lyhyessä ajassa, mikä toi minua myös paljon eteenpäin juristiksi valmistumisen suhteen.

Be smart. Work hard. Be kind. Dress well.

Mikään juoksulenkki tai työmatka ei mee jatkossa näiden tyyppien ohi. <3 ylpeä täti!

Aion ehdottomasti jatkaa tämän wellneksen osalta uusien projektien,tapahtumien ja kampanjoiden parissa ja ennen kaikkea levittää positiivisuutta urheilusta/hyvinvoinnista. Tehdä ennen kaikkea asioita joista nautin ja jotka saa mut onnelliseksi ja iloseksi arjessa.








elokuu 2015

Ja ainakin nyt nautin elämästäni ja arjestani enemmän kuin ikinä tällaisena ehkä jonkun mielestä "tavallisen tylsänä" kuin se on: oikkisopiskelijana, joka rakastaa syödä erilaisia herkkuja viikonloppusin, viettää aikaa perheen ja läheisten kanssa, matkustella ystävien kanssa, tekee promo/myynti ja vaateliikeduunia suurella sydämellä ja ENNEN KAIKKEA HARRASTAA LIIKUNTAA HENKINEN HYVINVOINTI EDELLÄ ULKONÄKÖKESKEISEN TREENAAMISEN SIJAAN.Elin totaalisesti antaumuksella kisaa varten, koska olen tottunut tekemään kaiken 100%. Kaikki tai ei mitään. Oli kyse sitten Laudaturin YO-papereista, parisuhteesta tai kilpaurheilusta. Saatananmoisena suorittajana ja perfektionistina kun menestys yleisurheilussa ei tullut, päätin olla niin helvetin hyvä koulussa, sitten taas "priimus" urheilussa Fitnessmalli- kisan myötä. MUTTA VOI TSIISUS KUN sen jälkeen onkin ollut taivaallisen hyvä fiilis kun olen oppinut olemaan ihan vaan tyytyväinen elämään ilman jäätäviä paineita persuuksissa.

italia 2015, elokuu ja totaali RELAX!


Joten nuoret NAISET, liikkukaa siksi että virkistytte ja saatte endorfiinihumalan siitä hyvänolontunteesta, oli se laji sitten mikä hyvänsä. Kyykkääminen salilla ei ole ainut liikuntamuoto. Hyvänolonfiiliksen ja vahvat vatsalihakset voi saada vaikka puussa kiipeilemällä tai sirkuskoulussa, joten tehkää liikuntaa joka on teidän juttu.Älkää siksi että pitäisi ensisijaisesti näyttää joltakin tai pitäisi suorittaa jotakin.Syökää hyvin, että jaksatte nauraa ja hymyillä. Kun teette asioita ENSIN henkisen hyvänolon kautta se näkyy ennen pitkään posiitivisina vaikutuksina myös ulospäin.Rakastakaa itseänne juuri (niin helvetin tekopyhältä kun se kuulostaakin )sellaisena kuin olette ja ajatelkaa hyvinvointia kokonaisuutena ja matkana.

Paineet ja stressi ulkonäöstä, koulusta tai jossakin asiassa menestymisestä on sinun oman pääsi ja median luomaa harhaa. Älkää nyt herranjumala menettäkö yhtäkään arvokasta ja meille annettua ainutlaatuista päivää täällä maanpäällä murehtimalla sitä että pitäisi miellyttää ulkoisesti jotakin muuta kuin itseään. Haudassa on myöhäistä sitten murehtia, että voikun sillon nuorena pitikin stressata joka asiasta ja olla onneton kun halusi päästä johonkin "muottiin", muottiin joka sai sinut kauemmas omasta itsestäsi ja onnellisuudestasi.Olet oman elämäsi mestaripiirros, joka päivä kun heräät ja menet nukkumaan. Muista se.


syys/lokakuun vaihde 2015



Italia elokuussa, mitä parhaimman ystävän seurassa.



Sarasvuon sanoin arki on 5 päivää 7:stä joten eikö meidän pitäs hemmetti olla onnellisia just sillon. Päämäärät, kunnianhimo ja määrätietoisuus on piirteitä joita arvostan erittäin paljon mutta jos onni löytyy aina vaan jonkun päämäärän takaa niin usein unohtuu kuitenkin elää itse matkaa sitä päämäärää kohti. Oli se sun päämäärä tällä hetkellä nyt sitten mikä tahansa niin muistathan rokata ja nauttia elämästä jo tänään, sillä se menestyminen ei ole se avain onnellisuuteen vaan onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti. On hienoimpia oivalluksia tajuta olevansa onnellinen silloin kun se onni on käsillä, eikä silloin kun on tapahtunut jotakin mikä on menettänyt juuri sen onnen mitä et osannut aikasemmin arvostaa.

Minä eilen. Superhymy kasvoilla lähdössä tuulettumaan ystävien kanssa!
Snapchätissä mua voi seurata : laurrenna - nimimerkillä!



Arvosta sitä mitä sinulla on jo nyt äläkä murehdi siitä mitä sinulta puuttuu.


Rakkaudella,
Laura.

8 kommenttia:

  1. Onko fitnesskisoissa mahdollista menestyä jos on kaksi tatuointia? Toinen lapaluun kohdalla ja toinen kyljessä?

    VastaaPoista
  2. Voiks kommentoida. Koko juttu täyttä asiaa mut mua hämää/ärsyttää se et puhut treenaamisesta vaan hyvinvoinnin takia ei ulkonäön joka tulee sit ns palkinto sivusta niin miks joka kuvassa sulla näkyy vatsalihakset? Voishan sulla olla pitkä paita päällä :D anteeksi. Eihän tää oo kun kateellinen täällä mut ristiriita sen kaa ettei ulkonäkö tärkein. Ei sitä sit tartteis välttis joka välissä esitellä. Toivottavasti voit julkaista tämän ❤️ mä en millään pahalla

    VastaaPoista
  3. Ymmärrän täysin kommenttisi ja kiitos palautteesta. :) <3 Tähän postaukseen liittyvät kuvat olivat suurimmaksi osaksi kisan ajoilta jolloin tulikin reenattua hyvin ulkonäkökeskeisesti ja siksi ehkä tuollaisia " bodaus " kuvia paljon alussa. Vatsat on miulle alue josta pidän itsessäni ja jotka ovat tulleet minulle kovan työn tuloksena. Rakastan ideologiaa siitä että jos sinulla on vartalossasi jotain mistä olet ylpeä voit sen myös näyttää, oli ne sitten muodokkaat kurvit tai näkyvät vatsat. Vatsani eivät muutu juuri miksikään helpolla koska minulle on elämäntapa syödä puhtaasti mutta ravitsevasti ( viikonloput herkutellen). Ehkä pointtini tässä postauksessa olikin se että vaikka reenaan hyvinvointi edellä nykyisin pysyn silti hyvässä kunnossa mutta ilman huonoa omaatuntoa jos olen vaikka 2 viikkoa treenaamatta tai jos herkuttelen. Kannustan ihmisiä treenaamaan hyvinvointi edellä ja jos se tuo samalla lihaksikkaat pohkeet tai vaikkapa aurinkoisen hymyn niin niiden kantaja sen näyttäköön. Toivottavasti sait jotakin tolkkua vastauksesta. Kiitos hyvästä kommentista :--)

    VastaaPoista
  4. Lisänä vielä eli siis conclusion => reenaan hulluna monipuolisesti koska saan siitä hyvänolontunteen, syön paljon puhdasta ruokaa ja herkkuja sillon kun tekee mieli ja jos saan kirsikkana kakun päälle vahvat vatsat ni miksipä en nappaisi niistä kuvaa koska olen ylpeä omasta kehostani ja rakastan sitä kaikilla valinnoilla mitä teen päivän aikana (ruokavalio,kehonhuolto,treeni,herkut silloin tällöin). Kannustan kaikkia olemaan ylpeitä omasta kehostaan sellaisena kuin ne on. Usein hyvinvointi edellä treenaaminen saa vaan aikaan myös ne ulkonäölliset asiat bonuksena ja ikään kuin vahingossa. Eli jos kehossa on joku kohta jota haluaisi kehittää oman itsetuntonsa parantamiseksi ja löytää lajin jolla tähän tulokseen on päässyt niin olkoon hän siitä ylpeä.Niinkuin sanoin jos haluaa vatsat ne saa vaikka puussa kiipeilyllä.Ideologiani on että voi näyttää hyvältä ilman että stressaa, kituttaa itseään kitudieteillä tai reenaa pakonomaisesti ilman hyvinvointia reenistä. Mielestäni jokainen suomalainen saisi myös lopettaa sen turhan nöyristelyn. Pidän itseäni suhteellisen nöyränä ihmisenä mutta kyllä itseään pitää sen verran arvostaa ja rakastaa että saa myös näyttää sen mistä on itsessään ylpeä. Oli se sitten ihmisen uusi työpaikka, tentistä saatu arvosana ,elämäntapa muutoksella saatu painonpudotus tai kauniit silmät. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos vastauksestasi. Arvostan. Uskon nyt et sinulla on myös järkeä päässäsi :) tai no tottakai on koska opiskeletkin hyvässä opinahjossa. Itsekin treenaan kovaa ja juuri sen vuoksi kun saan siitä adrenaliinia/endorfiinia/mitä se onkaan et treenin jälkeen on aina niin hyvä mieli ja parempi kuin ennen treeniä. Sit tietää et joku vikana jos sen kerran jälkeen ei olekaan happy. Se vaan on itsellänikin niin helppo mennä yli j(treenaa hetkellisesti liikaa palautumiseen nähden, silloin esim itselläni ei aivotoiminta ole kovin hyvä, unta ei saa, kaikki tuntuu ihan samalta/turhalta kuten säkin kuvasit ja ihan kun kulkis zombina jossain sumussa :() J os innostuu joten kultainen keskitie on paras mutta samalla haastava. Arvosta kroppaasi muutenkin :D onhan sinulla vatsojen lisäksi esimerkiksi oiva takapuoli (varmasti miestenkin mielestä :) ) ja siis tottakai mitä puhuitkin, myös sisäisesti olet varmasti "kaunis" ja mukava tyyppi ketkä tuntevat sinut voivat varmasti allekirjoittaa. T: tuo eka kommentoija :) ja anteeksi ei mitenkään kaunis suomenkielen asettelu tekstissä oli vähän kiire ja halusin vain saada sinulle vastauksen perään.

    VastaaPoista
  6. Mielestäni saa olla kyllä tatuointeja, mutta kannattaa olla liittoon vielä yhteydessä, jos haluaa tarkempaa tietoa :)! www.ifbb.fi tai jos olet Fitnessmallikisaan osallistumassa ensivuonna niin siinäkin tatuoinnit varmasti ihan ok, jos nyt koko keho ei ole niiden peitossa.:)

    VastaaPoista
  7. Moikka! Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Jo sen otsikko hyppäsi silmille kuvaamaan omia tunteitani jokunen aika sitten. On lohduttavaa huomata vielä tässäkin vaiheessa, kun on ns. saanut sen elämänilon takaisin, että muillakin on samanlaisia kokemuksia. Itselleni meinasi käydä huonosti silloin kun kiinnostuin fitnesstouhuista, mutten jälkeenpäin ajatellen ymmärtänyt miten tehdä mitäkin ja ajauduin omien touhujen vuoksi ylikuntoon. Mikään ei tuntunut miltään ja jos kavereiden kanssa lähti ulos, ei fiilikset siitä juuri muuttuneet. Toisinkuin nykyään mun ympärillä olevat ihmiset saa mut äärettömän onnelliseksi, koska sitä osaa arvostaa ja ymmärrän olevani riittävä just näin. Onneksi oon huomannut myös että kaikella tapahtuneella oli joku hyvä seurauskin. Huomasin tuolloin, tai hieman sen kaiken pahimman jälkeen, ketkä ihmiset oikeasti kannattaa pitää lähellä ja on niitä oikeita mulle. Vaikka se rankalta kuulostaakin, niin oli yksi mun elämäni paras päätös karsia negatiiviset henkilöt etäämmälle. Nyt pidemmässä juoksussa oon tajunnut miten paljon vaikutti kun joka päivä sai kuulla moitteita omasta itsestään, milloin näyttää paidassa tissit liian pieniltä ja millon sitä ja tätä. Siinä tuli väkisinkin mieleen vain ajatuks että mikä mussa mahtaa olla vikana. Myös tälle kyseiselle ihmisille läheisistä ystävistä oli aina tarve puhua ilkeitä asioita ja oli rankkaa yrittää olla ymmärtävä kuuntelija, kun ei uskaltanut pientäkään vastalausetta sanoa. Ne ihmiset jotka tällä hetkellä on mun ympärillä, jaksoi myös koko tuon ajan yrittää tsempata mua vaikka eivät oikeastaan ymmärtäneet mikä mulle oli tullut. En nimittäin olisi ihmetellyt vaikka monikin olisi kaikonnut mun ympäriltä. Vasta viimeaikoina oon uskaltanut puhua tästä avoimemmin ja tajunnut kunnolla itsekkin miten pohjalla on tullut oltua. Kukaan muu kuin minä itse ei mua siihen tilanteeseen ajanut, mutta uskallan kuitenkin väittää että supersosiaalisina olentoina myös ympärillä olevat ihmiset vaikuttavat ajatuksiin. Joillain enemmän, toisilla vähemmän, mutta itseeni muut vaikuttavat joskus vähän liikaakin. Toi sun uudempi postaus kiusaamisesta tuo esille just sen, ettei tätäkään kukaan ihminen nää musta tai kenestäkään päällepäin. Ei siis tuomita ihmisiä ennenkuin tutustutaan ja keskustellaan!<3

    VastaaPoista
  8. Kiitos erittäin hienosta kirjoituksesta ! ��

    VastaaPoista